eHockey SM osaltani todennäköiseen päätökseen

eHockey SM 2022 on osaltani mitä todennäköisimmin paketissa. Periaatteessa yksi ottelu on jäljellä mutta vastustajaan ei ole saatu yhteyttä eikä hänestä ole kuulunut mitään muutenkaan. Tuo peli jäänee pelaamatta. Jos peli kuitenkin pelataan tämän kuluvan viikon aikana niin se peli on sitten viimeinen pelini tässä turnauksessa. Pelasin eilen otteluni maailmanmestari Vattuyy.tä vastaan. Tasoero oli melkoinen kuten odotettu. Kuitenkin yllättävän hyvin pärjäsin verrattuna vaikkapa kahteen aikaisempaan peliini tai joihinkin muihin peleihin mitä olen aiemmin pelannut kovanluokan pelaajia vastaan. Sain jopa ajoittain jonkinlaista omaa peliäkin aikaan mitä ei aina ole ollut aiemmissa vastaavanlaisissa peleissä missä tasoero on suuri. Avauserän lukematkin pysyivät maltillisina. 0-2 olin häviöllä avauserän jälkeen. Toisessa ja kolmannessa erässä sitten Vattuyy meni menojaan ja loppulukemat olivat 0-10 mutta huomattavasti heikommin olisi voinut mennä. Siksi olen tappiolukemista huolimatta tyytyv