HUT Championsissa edellistä viikkoa parempi tulos ja muita ajankohtaisia peliasioita

 Menneen loppuviikon HUT Champions oli lopulta omalla kohdallani edistystä edelliseen viikkoon nähden. Silloin tuloksena oli saldo 4-16 ja nyt tuo parani 5-12-2:n. Yksi ottelu vielä jäi pelaamatta joten voittoprosenttikin sekä varsinaisen peliajan tappioton saldo 5+2 oli edellistä viikkoa parempi. Ohessa kuva päättyneestä kisasta. Melkoisen tyytyväinen olen HUT Championsiin. Siellä oli mukana pari huonompaa peliä sekä pari josta olisi voinut ottaa pari lisävoittoa mutta kauttaaltaan pelillinen taso oli melkoisen tasaista. Hyvältä näyttää sikäli jatkoa ajatellen. 5 voittoa merkitsi sitä että mukaan lähti 500 HUT Champions-pistettä edellisen viikon 250 nähden. Eli yhden lisävoiton merkitys oli melkoinen. Seuraava HUT Champions-paikka on enää muutaman voiton päässä Rivalsissa.

Muiden peliasioihin liittyen 6vs6-joukkuepelin osalta on taas jotakin kerrottavaa. Olin tryoutissa yhdessä joukkueessa perjantaina ja pelit menivät ihan ok ja kehuttiin että "hyvää tekemistä oli". Silti heidän mukaansa ei aivan riittänyt paikkaan ECL-joukkueeseen. Kuitenkin oli kiva taas pelata tuota pelimuotoa koska niitä pelejä ei ole ole tässä versiossa toistaiseksi ollut todellakaan liikaa ja nimenomaan pelejä jossakin seurassa eikä satunnaispelejä. 

Eilen pelasin eräiden kaverien joukkueessa vierailijana ja saa nähdä mitä olivat mieltä esityksistä. Pisteitä tuli ja muutenkin mielestäni pelillinen anti oli hyvää tasoa. Eri asia riittääkö se ja ovatko ECL:n menossa. Mutta tuossakin tapauksessa oli kiva pelata joukkuepeliä joka on edelleenkin paras pelimuoto Änärissä mutta vaatii ehdottomasti ollakseen hauskaa ns. klubipelejä seuroissa - ja mielellään pääsääntöisesti saman porukan kanssa - eikä satunnaispelejä pipolätkäpelimuodossa. Ohessa kuvia joukkuepelin pisteistä sekä pelaajahahmoni tilastoista (nämä kahdessa kuvankaappauksessa). 

Pelasin tällä kaudella jo hieman eräässä tshekkiläisessä joukkueessa. Kuitenkaan eivät ole menossa mitä ilmeisimmin ECL:n sekä kielimuuri on melkoinen koska itse en osaa tshekkiä ja näiden pelaajien englannintaito ei ole kovinkaan hyvä. Siksi etsin suomalaista joukkuetta ensisijassa. Heidän kanssaan oli kuitenkin hyvä pelata sen mitä pelasin. Sai tuntumaa sekä hieman kosketusta keski-eurooppalaiseen joukkueeseen. Ei ole poissuljettua jatkossa pelata sellaisessa mutta yhteinen kieli pitäisi olla ainakin ja etsin ensisijassa ECL:n osallistuvaa porukkaa.

eFootball 2024:ä suunniteltu manuaaliliiga ei toteutunut vähäisen kiinnostuksen takia. Ehkä joskus toiste. Kuitenkin suunnitteilla lyhytkestoinen turnaus jossa myös assistedit ovat sallittuja. Tästä infoa myöhemmin mikäli aihetta on. eFootball 2024 on nyt se futispeli mitä pelaan mutta pelit siellä melkoisen harvassa koska peliajastani suurimman osan olen käyttänyt Änäriin.


Kuva viimeisimmän HUT Championsin tilastoista







Kuvia eilisten joukkuepelien tilastoista











Kuvia pelaajahahmoni tilastoista NHL 20-versiosta lähtien














Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ilmoittautuminen Casual eSoccer Leagueen peruttu

eFootball 2024-pelin turnaukseen ilmoittautuminen auki

eFootballin vihdoin crossplay? Jos näin niin loistava juttu manuaaliliigalle